perjantai 30. syyskuuta 2011

Day 70: Taking care of business

Toinen asioidenhoitopäivä, matkailulääkärissäkäyntiä ja rokotusjuttujen selvittämistä, kaupoissa käyntiä ja muuta sekalaista. Välillä ehdin onneksi tavata kaveriakin, ja sain ihastella kuvia Angkor Wattista. Iltapäivällä alkoi väsyttää armottomasti ja piti ottaa pikaiset päikkärit. Haettiin kaupasta illaksi naposteltavaa ja ollaan saunottu ja kuunneltu musaa siskon luona. Saksan radiosta bongattiin uusi tuttavuus Caro Emerald, ja huomattiin että koko levy on oikein mukavaa kuunneltavaa, tässäpä vinkki niille jotka kaipaavat letkeää uutta musaa. 


Carlos Drake, seikkailija

Luku 70

Frank oli lähtenyt kaljalle ja jättänyt Pullan yksin. Hän veti syvään henkeä ja muutti olomuotoansa. Ennen kuin Punaisen Mäyrän taikuri oli muuttanut hänet alukseksi hän oli ollut jotain ihan muuta. Hänellä oli edelleen kyky muuttaa itsensä alkuperäiseen muotoonsa, mutta vain lyhyeksi aikaa kerrallaan. Saatuaan muutoksen loppuun hän oikaisi hiippalakkinsa ja astui sisään pesulaan. Pim ja Pam seisoivat tiskin päällä ja yrittivät tehdä lumiukkoja pesujauheesta. Pullan tullessa sisään he kääntyivät katsomaan ja sanoivat yhteen ääneen: "Pum! Missä ihmeessä sinä olet ollut, me ollaan etsitty sinua joka paikasta. Me käytiin jopa siellä tyhmässä sairaalan kahvilassa. Et muuten usko kenen kelkkaan me siellä jouduttiin!" 

Siis Pum, ei kai nyt sentään?

Armoa?

Ja missä se Carlos luuraa?

Vastaukset näihin säälimättömiin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

1 kommentti:

Heidi kirjoitti...

Tuo Carohan on vallan mainio nainen! Ihanaa musiikkia, tykkään!

Lähetä kommentti